Pääsivu / Ajankohtaista / Jazzit tunturissa jatkuvat!

Jazzit tunturissa jatkuvat!

Saariselällä järjestetään marraskuussa jazz-henkinen musiikkitapahtuma myös jatkossa

Kaamos otetaan vastaan perinteiseen tapaan Tankavaarassa ja Saariselällä tänä vuonna juhlan merkeissä 25.-28. marraskuuta. Tämä Euroopan Unionin pohjoisin ja yksi Suomen vanhimmista jazztapahtumista järjestetään jo 30. kerran.
Kaamosjazz käynnistyi vuonna 1981 Tankavaaran tunnelmallisessa ja jazzklubimaisessa miljöössä, joka ei vuosien mittaan ole muuttunut, vaikka sininen tupakansavu ei enää leijailekaan salin hämärässä. Paikan arvostuksesta ja tunnelman onnistumisesta kertovat lukuisat kantavieraat, joista ensimmäiset ovat olleet mukana 1980-luvulta alkaen. 30 vuotta on jazzia kuunneltu tunturissa. Kaamosjazz on kasvanut ja kehittynyt vuosien varrella innokkaiden talkoolaisten suosiollisella avustuksella. Suurimman työn on kuitenkin tehnyt ja vastuun kantanut jazzisäntä Kauko Launonen. ”Nyt on oikea aika lopettaa”, toteaa Kauko 30. jazzien kynnyksellä. Kaamosjazz ry:n vetäytyessä tapahtumasta alueen yritykset Saariselällä ja Tankavaarassa kantavat jatkossa vetovastuun musiikkitapahtuman toteuttamisesta. Eli Kaamosjazz-tapahtuma saa jatkoa myös 30. juhlavuotensa jälkeen!
Ensimmäiset neuvottelut tapahtuman jatkosta ja nimen käytöstä yritysten muodostaman työryhmän ja Kaamosjazz ry:n Kauko Launosen välillä on jo käyty. Kaamosjazz ry ja erityisesti Kauko Launonen ovat tehneet uskomattoman hienoa työtä jazzien 30-vuotisen taipaleen aikana. Tästä suuri kiitos, johon varmasti jokainen jazzien ystävä sydämestään yhtyy!
Lisätietoja vuoden 2011 tapahtumasta julkaistaan helmi-maaliskuun aikana.