Pääsivu / Faktat

Faktat

Alueena Pohjois-Lappi käsittää Utsjoen ja Inarin kunnat sekä Sodankylän kunnan pohjoisosan Vuotsosta pohjoiseen. Alueen matkailupalvelut ovat keskittyneet voimakkaasti Inarin kunnan alueelle. Inarin kunta on perustettu 1876. Pinta-alaltaan Suomen suurimmassa kunnassa on 6840 asukasta, joista 2200 on saamelaisia. Inarin kunnassa on kolme merkittävää matkailupalvelukeskittymää – Inari, Ivalo ja Saariselkä. Tällä hetkellä suurin keskuksista on Saariselkä, jolla on hyvin keskeinen sijainti alueella; 32 km Ivalon lentokentältä, 85 km Venäjän rajalta, 350 km Murmanskista, 250 km Norjan rajalta Nuorgamista ja 185 km Norjan rajalta Näätämöstä. Lento Helsingistä Ivaloon kestää vajaat 1 ½ tuntia.


HISTORIAA

Pohjois-Lapin matkailun historiaan liittyy merkittävällä tavalla Ruijan polun kehittyminen vilkkaaksi kauppatieksi jo 1500-luvulla sekä myöhemmin Ivalojoen kultaryntäys 1800-luvun lopulta alkaen. Saariselän alueella matkailun kehitys pääsi alkuun 1950-luvulla, kun säännöllinen reittilentoliikenne Ivaloon avattiin, vaikkakin ensimmäinen majatalo oli Laanilassa jo 1912 lähtien. Ensimmäinen laskettelurinne Saariselälle avattiin 1970-luvulla ja 1980-luku olikin sitten jo voimakkaan kehityksen aikaa.

VETOVOIMATEKIJÖITÄ
Pohjois-Lapin  vetovoimatekijät perustuvat alueen kulttuuriin ja luontoon.
Koko alue on elävää saamelaisaluetta. Matkailija pääsee helpoiten tutustumaan saamelaiskulttuuriin Vuotson, Sevettijärven, Nellimin ja Inarin kylissä. Inarissa sijaitseva  saamelaismuseo ja Ylä-Lapin luontokeskus Siida on merkittävin tutustumiskohde, joka esittelee pohjoisen elämää historiasta nykypäivään.

Vanhojen kultakenttien alueella kultaa huuhdotaan edelleenkin. Kullanhuuhtojia – sekä ammatikseen kultaa huuhtovia että harrastajahuuhtojia – on yhä sekä Lemmenjoen että Ivalojoen alueilla. Matkailija pääsee helpoiten tutustumaan kullanhuuhdontaan paikallisilla valtauksilla sekä erityisesti Tankavaaran Kultakylässä ja Kultamuseossa.
Ehkä merkittävin vetovoimatekijä matkailijalle on kuitenkin alueen luonto.

Pohjois-Lapin aluella on 4 merkittävää suojelualuetta: Urho kekkosen Kansallispuisto Saariselän välittömässä läheisyydessä, Lemmenjoen Kansallispuisto Inarin länsipuollella, Kevon Luonnonpuisto Utsjoella ja Sompion Luonnonpuisto Saariselän eteläpuolella Vuotsossa.  Suojelualueilla matkailijat pääsevät turvallisesti liikkumaan luonnossa hyvin merkityillä reiteillä, joiden varsilla on runsaasti tulistelupaikkoja ja jopa yöpymiseen tarjoitettuja autiotupia.
Alueen merkittävät vesistöt – Inarijärvi, Ivalojoki, Tenojoki ja Näätämöjoki – tarjoavat mahdollisuuden kalastukseen, koskenlaskuun ja muihin ohjelmapalveluihin.

MATKAILUPALVELUJA

Talven merkittävimmät ohjelmapalvelut alueella ovat maastohiihto, laskettelu, kelkkailu, koira- ja porosafarit. Nouseviin ohjelmapalveluja ovat esimerkiksi curling, leijahiihto, lumikenkäily ja talviajo-ohjelmat Action Parkissa. Eksoottisimpiin kokemuksiin luettaneen avantouinti, jota useammat alueen yritykset tarjoavat.
Sulan maan aikaan alueen valtaavat vaeltajat, sauvakävelijät, maastopyöräilijät ja kullanhuhtojat. Vesistöjen äärellä voidaan harrastaa lisäksi melontaa, koskenlaskua ja kalastusta.

Inarin kunta:

Perustettu 1876
Pinta-ala 17 321 km2, Suomen suurin kunta
6 840 asukasta (marraskuu 2008),
joista 2 200 saamelaista


Suurin matkailukeskus: Saariselkä


saariselkakyla.jpg
Saariselän matkailukeskus

SAARISELÄN VETOVOIMATEKIJÄT:

SAAMELAISKULTTUURI
- Inarin kylä
- SIIDA – Saamelaismuseo ja Ylä-Lapin Luontokeskus
- Kolttasaamelaiskylä Sevettijärvi ja kolmen kulttuurin kohtauspaikka Nellim

LUONTO JA LUONTOPALVELUT

- Inarijärvi
- Tenojoki ja Näätämöjoki

KANSALLISPUISTOT JA LUONNONPUISTOT
- Urho Kekkosen Kansallispuisto (2550 m2)
- Lemmenjoen Kansallispuisto
- Kevon Luonnonpuisto
- Sompion Luonnonpuisto    

KULTAHISTORIA

Tankavaaran Kultakylä ja Kultamuseo
Ivalojoki
Lemmenjoki

JÄÄMEREN JA KUOLAN NIEMIMAAN LÄHEISYYS

huuhdonta3.jpg
Kullanhuuhdontaa Ivalojoella

SAARISELÄN SIJAINTI JA YHTEYDET


Sijainti
- 260 km pohjoiseen napapiiriltä
- 200 km etelään Jäämereltä
- 28 km Ivalon lentokentältä

Välimatkat

- 70 km Inariin
- 85 km Rajajooseppiin, Venäjän rajalle
- 184 km Näätämöön
- 196 km Utsjoelle
- 240 km Nuorgamiin

Lentoaika

1 h 30 min Helsingistä

Laskettelu ja maastohiihto

- Euroopan pohjoisin matkailukeskus
- 200 km latuverkostoa Saariselkä-Kiilopää alueella
- 34 km valaistua latua

- 15 laskettelurinnettä / 5 hissiä
- pisin rinne 1300 m, korkeusero 180 m
- lautailijoille Suomen pisin street
- harjoittelurinne lapsille ja aloittelijoille
- Suomen pisin pulkkamäki: 1,2 km

Hotellit ja vuodepaikat

- 8 hotellia, joissa 2538 vuodepaikkaa
- lomahuoneistoissa 2712 vuodepaikkaa
- kaupallisessa käytössä yhteensä 5250 vuodepaikkaa
- yksityisissä majoissa ja loma-asunnoissa 8250 vuodepaikkaa
- yhteensä 13 500 vuodepaikkaa

Saariselän ravintolakapasiteetti
- 30 ravintolaa
- 9300 asiakaspaikkaa
- 10 pitopalveluyritystä

SAARISELÄN VISIO JA ARVOT


Pohjois-Lapin matkailualueen ja Saariselän matkailukeskuksen laadullinen visio vuodelle 2015:
Euroopan johtava luontomatkailukohde  2015


ARVOT:
LUONTO – kansallispuistot, luonnonpuistot,  vesistöt  ja erämaa-alueet
Luonto on tärkeä syy tulla alueellemme ja monet elämykset joita tarjoamme perustuvat luontoon.  Ympäristöasiat ovat meille tärkeitä ja näkyvät kaikissa päivittäisissä toimissamme. Kannatamme roskatonta retkeilyä emmekä roskaa itse.  Ohjeistamme asiakkaita ympäristöä huomioivaan ja turvalliseen ulkona ja luonnossa liikkumiseen.
LUOTETTAVUUS
Sovitaan mitä tehdään ja tehdään mitä sovitaan.

TURVALLISUUS
Meille on tärkeää että asiakas tuntee olonsa turvalliseksi ollessaan vieraanamme. Me huolehdimme siitä, että meillä on toimivat turvallisuusrakenteet. Edellytämme henkilökunnaltamme turvallisuusohjeiden mukaista toimintaa.

AITOUS
Pohjois-Lapilla ja Saariselällä on vahva matkailullinen perinne. Saariselkä sijaitsee saamelaisalueella, ja alueen monikulttuurisuus on vahvuutemme ja vetovoimatekijämme.
Poronhoito ja kullankaivuu ovat alueellamme edelleen vaikuttavia elinkeinoja.  Niiden historia ja nykypäivä näkyvät palvelutarjonnassamme.